Merihautaus
Muisto kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa...
Merihautaus
Meri on kaunis viimeinen leposija, ja meren äärellä voi aina hiljentyä muistelemaan läheistään.
Kuljetamme 1–10 henkilöä merihautauspaikoille pääkaupunkiseudulla sulan veden aikaan, keväästä loppusyksyyn.
Merihautaus, eli tuhkan sirottelu tai uurnan upotus mereen, vaatii aina vesialueen omistajan kirjallisen luvan, jollei se tapahdu tarkoitukseen valmiiksi varatulla alueella. Näitä ovat mm. Helsingissä Suomenlinnan lähellä sijaitseva Abrahaminluoto ja Espoossa Käärmeluodot.
Matka saariston ohi tuhkan sijoituspaikalle kestää noin 30 minuuttia. Perillä aluksen päällikkö antaa luvan sirotella tuhkat tai laskea uurna veteen. Tämän jälkeen voi pitää muistopuheen tai hiljentyä ja yksittäisiä kukkia voi laskea veteen. Aikaa hyvästelyyn on tarpeen mukaan ja paluu rantaan tapahtuu, kun kaikki ovat valmiita lähtemään.
Matkan aikana on mahdollista soittaa omaa musiikkia veneen kaiuttimista Bluetooth-yhteyden avulla. Veneen hytti on hiljainen ja varustettu lämmittimellä kylmemmän sään varalle. Keulahytti varustettu WC:llä.
Hinta 440,00 euroa (Abrahaminluoto tai Käärmeluodot, lähtö kotisatamasta)
Räätälöimme asiakkaan toiveiden mukaisen tilaisuuden.
Muut toiveet sekä lähtö- ja sijoituspaikat sopimuksen mukaan.


